Levy-arvostelu: J. Karjalainen - Laura Häkkisen silmät (1998)

1. On kaikki niin kuin ennenkin – 05:28
2. Laura Häkkisen silmät – 05:33
3. Villi poika – 05:18
4. Prinssi kukkapaidassa – 04:07
5. Juonitaan ja jeesustellaan – 04:28
6. Rock-N-Roll – 07:56
7. Pygmit bailaa – 04:40
8. Aulaava Anki – 04:17
9. Juhlakentällä – 03:15
10. Vuokses sun – 04:46
11. Mading – 06:11

J. Karjalainen / laulu, kitara ja huuliharppu
Mouhamadou L. Malang Cissokho / congat, kitara ja laulu
Pekka Gröhn / piano ja urut,
Keimo Hirvonen / rummut
Mitja Tuurala / basso
Tommi Viksten / kitara ja laulu
vierailijoina
Hepa Halme / huilu (Aulaava Anki)
Jukka Tuovinen / saksofoni (Prinssi Kukkapadassa)
Guifam Sabri / tabla ja Kamal Sabri / sarangi (Vuokses sun)



J. Karjalaisen vuonna 1998 julkaistu albumi Laura Häkkisen silmät on suomalaisen folk-rockin klassikkoalbumeita. Levy on oivallinen osoitus Karjalaisen sävellys- sekä soittotaidoista ja ehdottomasti myös taustaorkesterin rautaisesta ammattitaidosta. J. Karjalaisen musiikkia joskus kuulleelle lienee selvää, että herra ei erotu edukseen laulutaidollaan. Hän kuitenkin korvaa asian loistavalla tarinankerronnallaan ja folk-musiikille tyypillisellä eläytyvällä laulutavalla. Kaiken kaikkiaan albumi on suomalaisen musiikin klassikkoainesta, ja erityisesti albumin nimikkobiisi on tarinankerronnallaan suomalaisen folkin parhaimmistoa.

Levyn kokonaistunnelma on varsin kepeä ja suurin osa albumin kappaleista onkin hyvän mielen veisuja. Levyn avausraita ja suurimmaksi hitiksi noussut On kaikki niinkuin ennenkin toimii hyvänä esimerkkinä Karjalaisen sävellys- ja sanoitustaidoista. Tarttuva kertosäe ja oivaltavan yksinkertaiset riimit (esimerkiksi kömpelön ja nerokkaan rajamailla tasapainoileva riimi "Ehkä mennään turkkuseen, kaadetaan viinaa kurkkuseen.") Muita hyvän mielen kappaleita levyllä edustavat Villi poika, jonka kertosäe on melodisesti ehdottomasti levyn parhaimmistoa, sekä Juhlakentällä, joka muistuttaa soundiltaan Bruce Springsteeniä mutta suht simppelinä biisinä jää hieman muiden varjoon.
Poikkeuksen levyn kepeään linjaan tekee albumin nimikkokappale Laura Häkkisen silmät, joka alkaa kertomuksena rakkaudenkaipuusta, mutta rakentuu loppua kohti loistavan käänteensä myötä surulliseksi ja kaihoisaksi tarinaksi. Samanlaisena toistuva kertosäe saakin kappaleen lopussa yllättäen vahvasti piinaavan sävyn. Kappale on loistava osoitus Karjalaisen tarinankerrontataidoista ja samankaltaisia kappaleita olisi levylle toivonut hieman enemmänkin. Tummempaa sävyä edustaa myös Vuokses sun, joka eroaa soundimaailmaltaan koko muusta albumista. Kappaleen itämaisen mystinen ja hypnoottinen tunnelma, sekä painostavat sanoitukset toimivat yksittäisenä kappaleena mainiosti. Kappale kuitenkin rikkoo levyn muuten eheää soundimaailmaa hieman.



J. Karjalaisen ja erityisesti hänen taustajoukkojensa soittotaidot pääsevät mainiosti esille useissa levyn biiseistä. Musiikillisesti levyn parasta antia ovatkin Prinssi kukkapadassa, jonka yksinkertainen rakenne jättää tilaa erityisesti Pekka Gröhnin loistavalle pianofiilistelylle, Rock-n-roll, jossa kaikki bändin jäsenet jammailevat niinkuin rock-musiikissa parhaimmillaan kuuluukin, Pygmit bailaa, joka on kokonaisuudessaan selvästi levyn irrottelevin kappale mahtavine jameineen sekä Juonitaan ja jeesustellaan ja Aulaava Anki, joista edellä mainittu rakentuu soolokitaran ja nokkelien sanaparien ympärille ja jälkimmäinen Hepa Halmeen toimivan huiluilottelun varaan. Levyn päättävä Mading on myös hieman kokonaisuudesta irtonainen kappale. Sen päävokalistina toimii Mouhamadou L. Malang Cissokho ja kappale yhdistelee perinteistä folk-rocksoundia sekä etnisen musiikin vivahteita päättäen levyn positiiviseen nuottiin.


Kokonaisuudessaan Laura Häkkisen silmät on varsin toimiva kokonaisuus, jonka vahvinta antia on albumin nimikkokappale, Villi poika, Prinssi kukkapadassa sekä aivan kuin radioille luotu On kaikki niinkuin ennenkin. Kappaleiden suhteellisen yksinkertainen rakenne jättää tilaa bändin esilletuloon ja tämä onkin varsin toimiva ratkaisu. Soitto kuulostaa vapautuneelta ja monessa kohtaa jopa leikittelevän improvisoidulta. Taitava soitto yhdistettynä Karjalaisen parhaimmillaan nerokkuuteen yltävään tarinankerrontaan muodostavat kokonaisuuden, jota kuuntelee mielellään.



Plussat



+ Loistavaa soittotaitoa kautta linjan
+ Vapautuneen jammaileva ote monissa albumin kappaleista
+ Varsinkin Laura Häkkisen silmät on osoitus Karjalaisen nerokkaasta tarinankerronnasta



Miinukset



- Mading, ja erityisesti Vuokses sun rikkoo albumin yhtenäistä soundimaailmaa
- Karjalaisen laulutaidoista ja soundista voi olla montaa mieltä, tosin folk-musiikkiin se mielestäni sopii mainiosti
- Osa kappaleista on rakenteeltaan hieman kertosäettä toistavia, mutta folkpoppiahan tämä on




9/10